Pauligin Juhla Mokka on tehnyt vuosikymmenien ajan tutuksi suomalaista kädentaitajuutta. 51. Juhla Mokka -kädentaitajaksi on valittu purjeentekijä Jouni Lahdenperä, alansa arvostettu ammattilainen. Hänen valmistamansa purjeet ovat käsityötä, jolla on ikuinen laatutakuu. Uuden Juhla Mokka -mainoselokuvan on ohjannut palkittu Klaus Härö.
51. Juhla Mokka -kädentaitaja Jouni Lahdenperä on köysitöiden ja purjeiden tekijä Maarianhaminasta. Lahdenperä aloitti käsitöiden tekemisen nuorena poikana solmuja solmimalla. Erilaisia käsillä tekemisen ammatteja kokeiltuaan Lahdenperä päätyi perinnelaivojen purjeiden pariin. Ura alkoi museolaiva Pommernin purjeentekijöiden oppilaana.
|
"Jouni Lahdenperä on oivallinen lisä kädentaitajiemme kaartiin. Hänen työssään kuvastuvat arvot, joille perustuu myös Juhla Mokka -kahvin suosio. Tinkimättömällä ammattitaidolla ja pitkällä kokemuksella syntyy tuotteita, joiden korkeaan laatuun voi luottaa", sanoo Juhla Mokka -brandista vastaava Suvi Hovikari.
Jouni Lahdenperä tekee tarvittaessa purjeiden ompelun kaikki työvaiheet käsin. Joka purjeessa on kymmeniä erikokoisia kiinnitysreikiä ja koko purjeen ympäri ommellaan köysi. Aina aloittaessaan uuden työn hänen tavoitteenaan on tehdä uransa paras purje. |
![]() |
"Käsitöissä minua on aina viehättänyt symmetria. Hyvin yksinkertaisia asioita toistamalla saa aikaiseksi kaunista. Työskentelen myös mielelläni yksin", Lahdenperä kertoo.
"Purjeet piirretään ja ommellaan yleensä styyrpuurin puolelta eli oikealta. Vasemmalla eli paapuurin puolella on aina parantamisen varaa. Kaikki on kiinni siitä, millaisessa kulmassa neula on ja miten langat asettuvat. Tällaisilla pikkuasioilla voi aina leikkiä ja parantaa työn jälkeä", hän jatkaa.
Tavoitteena jatkuva kehittyminen
Lahdenperä antaa työlleen ikuisen laatutakuun. Takuu on myös tekijää itseään varten, sillä kehittyäkseen työssään hän haluaa seurata purjeidensa elämää niiden valmistumisen jälkeenkin. Laadun takana ovat lukemattomat tunnit, jotka Lahdenperä viettää työhuoneellaan purjeiden ompeluun keskittyen. Intensiivisen työnteon katkaisevat ansaitut kahvihetket. Purjeentekijä nauttii kahvinsa aina mustana.
"Ihannetilanne työssäni on, että veneentekijän kanssa suunnitellaan yhdessä veneen rakentaminen ja purjeiden valmistus. Purjeiden tekeminen vie viikoista kuukausiin. Tämä on rauhallista, levänneen miehen työtä, joka on hyvin yksinkertaista. Ei tarvita kuin aikaa."
Juhlahetki koittaa, kun purjeen viimeinenkin tikki on ommeltu. Purje puhdistetaan, pakataan pussiin ja toimitetaan asiakkaalle - silloin alkaa purjeen työ.
Uuden polven suomalaisiin ohjaajiin kuuluva Klaus Härö antaa Juhla Mokka -mainoselokuvalle oman tuoreen kädenjälkensä. Härö on taitava ja tunnustettu pienen ihmisen maailman kuvaaja. Tarinat henkilöiden takana kiehtovat ohjaajaa. Härö ottikin Jouni Lahdenperään tutustumisen vastaan kunniatehtävänä.
"Oli ilo ja kunnia päästä ohjaamaan kädentaitaja-mainoselokuva. Puitteet suovat filmille ripauksen eeppisyyttä. Meri ja laivat ovat kuin mahtavia luonnonelementtejä, joiden rinnalla korostuvat päähenkilön lämpö ja maanläheisyys. Jouni Lahdenperä huokuu samaan aikaan rauhaa ja intohimoa työhön", kuvailee Härö.
Juhla Mokka -kädentaitajia on valittu vuodesta 1979. Uuden 51. Juhla Mokka -kädentaitajan mainoselokuvan televisioesitykset alkavat viikolla 40.
Lisätietoja:
Oy Gustav Paulig Ab
Brand Manager Suvi Hovikari, p. 050 4102 280, suvi.hovikari@paulig.com
Uuden Juhla Mokka -kädentaitajan mainoselokuva löytyy osoitteesta www.juhlamokka.fi.