USA:n ruoka-ala vaatii Obamalta tukea ruokaturvallisuudelle

Yhdysvaltain elintarviketeollisuutta edustava järjestö vaati tulevaa presidenttiä Barack Obama lisäämään rahoitusta ruokaturvallisuuteen ja lopettamaan tuet maisista tuotetulle biopolttoaineelle.

 

Grocery Manufacturers Association -järjestön edustaja sanoi Reutersille, että kuluttajat ovat huolissaan ruokaturvallisuudesta useiden viime aikoina sattuneiden laajojen ruokaskandaalien vuoksi ja samaan aikaan huolta tuo myös ruuan kallistunut hinta.

 

Yhdistystä edustavan Scott Faberin mukaan ruokaturvallisuusala menettää rahoituksen puutteiden vuoksi tutkijoita ja tarkastajia ja kansallinen elintarvikeala kärsii lisääntyvästä ruuan tuonnista. Faber oli myös huolissaan kuluttajien mieltymysten muuttumisesta.


19.1.2009 Ruokatiedon uutiset