Ruoka- ja juomakulttuuri näkyvät ja maistuvat Helsingin muotoilupääkaupunkivuoden 2012 annissa. Viime viikolla julkistetuista noin 250 hankkeesta ruokaan ja juomaan keskittyi kaksitoista kokonaisuutta. Ohjelma jatkaa täydentymistään vuoden 2011 loppuun asti.
Puolet julkistetusta ohjelmasta on erilaisia kehittämishankkeita, joita esittelevät teemat muuttuva kaupunki ja uudet ratkaisut. Niissä designin eri muotoja käytetään poikkeuksellisen laajasti. Yksi pitemmän ajan kehittämiskohteista on Helsingin Tukkutori, jonne avautuu syksyllä 2012 neljän kuukauden ajaksi kaikille avoin ruuan ja designin kohtaamispaikka.
Tukkutorille tuottajatoreja ja tilapäisravintoloita
Tukkutorille luodaan sekä Helsinkiä että muuta Suomea palveleva Hyvän ruuan keskus. Muotoiluvuoden aikana Kalasatamassa nähdään Farmers Market –tyylisiä toreja, tilapäisravintoloita ja muotoilutapahtumia, jotka keräävät yhteen ruuasta ja kaupunkikulttuurista kiinnostuneet.
Helsinki toivoo myös kaupunkilaisilta ehdotuksia muotoiluvuoden ruoka- ja muiksi tapahtumiksi. Kaupungin ruokakulttuuristrategian projektipäällikkö Ville Relander kertoo, että ruokakulttuurin muotoiluohjelmistolle saadaan verkkosivut ensi vuoden alussa, ja niiden kautta ehdotuksia otetaan vastaan.
Menuita, astioita ja kaupunkiviljelyä
Vuoden aikana ruuanvalmistus ja muotoilu kohtaavat esimerkiksi S-ryhmän ravintoloiden keittämissä Helsinki Design Menuissa, HOK-Elannon designterassilla Kolmen sepän patsaalla ja Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen järjestämissä nuorten ruokakulttuurijuhlissa.
Ruokailuun liittyvää käsityöläisyyttä nostavat ravintola Savoyn 75-vuotisjuhla-astiaston luominen keramiikkamuotoilija Karin Widnäsin ja keittiöpäällikkö Kari Aihisen yhteistyönä sekä Fiskarsin käsityöläiskylän tapahtumat.
Alkutuotannon muotoilua esittelevät kaupunkiviljelyhankkeet, kuten Espoon työväenopiston Kasvimaita kansalle –viljelypalstaprojekti ja kansalaisjärjestö Dodo ry:n Kääntöpöytä – kaupunkiviljelypuutarha ja toimintakeidas keskellä Helsinkiä, vanhojen veturitallien rautatieläismiljöössä.
Muotoilupääkaupunkivuoden järjestävät: Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen ja Lahti. Lisäksi yhteistyökaupunkina on Rovaniemi. Vuoden aikana osallistuvien kaupunkien tulee esimerkillisesti käyttää muotoilua kulttuuriseen, sosiaaliseen ja taloudelliseen kehitykseensä.
Muotoiluvuosi on laajimpia Suomessa koskaan toteutettuja yritysyhteistyöhankkeita. Mukana on 21 yrityskumppania. Julkiselta puolelta vastuussa ovat työ- ja elinkeinoministeriö sekä opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Aalto-yliopisto ja Helsingin yliopisto.
Kokonaisuudesta vastaa tarkoitukseen perustettu Kansainvälinen designsäätiö. Vuoden budjetti 16 miljoonaa euroa vuosina 2010 - 2013. Yritys- ja muun rahoituksen kautta projekteihin arvioidaan käytettävän yhteensä 50 miljoonaa euroa.
14.11.2011 Ruokatiedon uutiset