Riistanlihan saalismäärät vähenivät viime vuonna edellisvuodesta.
Kaikkiaan vuoden 2007 aikana metsästetyn riistalihan arvo oli kuitenkin
yhteensä lähes 60 miljoonaa euroa. Saaliista saatiin lihaa noin 11
miljoonaa kiloa, josta hirveä oli 8 miljoonaa kiloa.
Jänisten arvo oli noin 2,6 miljoonaa euroa, hirven 42 miljoonaa euroa, valkohäntäpeuran 5,4 miljoonaa euroa ja metsäkauriin reilut 200 000 euroa. Vesilintusaaliin arvo oli noin 4,2 miljoonaa euroa, metsäkanalintujen 3,5 miljoonaa euroa ja peltolintujen noin 1,2 miljoonaa euroa, ilmenee Riista- ja kalatalouden tutkimuskeskuksen kokoamista tilastoista.
Koko
maan saalismäärät vuonna 2007 olivat 29 lajilla selvästi pienempiä tai
samalla tasolla kuin edeltäneellä 5-vuotiskaudella keskimäärin.
Esimerkiksi hirven, tavin, heinäsorsan, haapanan, lapasorsan, haahkan,
telkän, riekon ja nokikanan saalismäärät olivat pienimmät viiteen
vuoteen. Metsäjäniksen, oravan, supikoiran, näädän, valkohäntäpeuran ja
ilveksen saaliit puolestaan olivat suuremmat kuin minään vuonna
edeltäneellä viisivuotisjaksolla.
Eniten metsäjäniksiä ja sinisorsia; saaliin yhteismäärät putoavat
Nisäkkäistä
metsäjäniksen lukumääräinen saalis oli suurin, 209 900 yksilöä.
Kolmanneksi lukuisin oli rusakko 65 900 yksilöllä. Metsäjäniksen saalis
on pudonnut puoleen kymmenen viime vuoden aikana, rusakon pysytellyt
samalla tasolla. Hirvisaalis oli kaikkiaan 62 557 yksilöä,
valkohäntäpeurasaalis oli 22 623 yksilöä, metsäpeurasaalis oli 134
yksilöä.
Riistalinnuista ammuttiin eniten sinisorsia, yhteensä
210 700 yksilöä. Seuraavaksi lukuisimmat saalislinnut olivat teeri ja
sepelkyyhky.
Metsästyskortin lunasti hieman yli 307 00
henkilöä vuonna 2007. Heistä naisia oli 15 000. Metsästäjien määrä on
pysytellyt viimeiset 25 vuotta 300 000:n tuntumassa. Metsällä kävi
ainakin kerran viime vuoden aikana noin 22 000 metsästäjää.
Lisätietoja:
1.10.2008 Finfood Uutispalvelu