Uusi Maidon tie -video kertoo suomalaisen maidon tuotannosta. Osin animaationa toteutettu ohjelma on tarkoitettu lukiolaisten opetukseen.
Oppilaat saavat tietoa lehmän elämästä ja hyvästä hoidosta, maidon käsittelystä ja matkasta ruokapöytään sekä maidon ravintosisällöstä. Selkeä esitystapa voi vedota selvästi nuorempiinkin oppilaisiin.
Maidon tie vierailee aluksi maitotilalla, jossa käy selväksi, että mitä paremmin lehmistä pidetään huolta, sitä laadukkaampaa maitoa syntyy. Filmin mukaan suurin osa uusista navetoista on pihattoja, joissa lehmät saavat jaloitella vapaasti ja osa voi ulkoilla ympäri vuoden. Puolet vuorokaudesta ne kuitenkin haluavat viettää makuulla märehtien.
Noin kymmenminuuttinen ohjelma näyttää myös, miten maitoa käsitellään meijerissä, ja miten käsittelyt vaikuttavat maidon ominaisuuksiin. Myös maudanlihan tuotannosta mainitaan lyhyesti.
Filmin on suunnitellut työryhmä, johon kuului eläinten hoidon, ruuan laadun ja ravitsemuksen asiantuntijoita. Sen ovat tuottaneet Maito ja Terveys ry ja Maitohygienialiitto ry. ja rahoittanut maa ja metsätalousministeriön Laatuketjuhanke.
11.11.2009 Ruokatiedon uutiset