Itä-Suomen yliopisto aikoo selvittää luonnonmarjojen ja sienten talteenottoa uusimalla valtakunnallisen kyselytutkimuksen, joka tehtiin viimeksi 14 vuotta sitten. Nyt mustikan ja puolukan talteenottoasteen arvioidaan vaihtelevan alueittain 3 - 13 prosentin välillä.
Metsätieteiden professori Olli Saastamoinen Itä-Suomen yliopistosta
kertoo, että kyselytutkimuksen avulla pyritään saamaan uutta tietoa
poiminnan nykytilasta ja sen kehittämisen mahdollisuuksista. Edellinen,
vuosina 1997 – 1999 Joensuun yliopistossa tehty tutkimus on peräisin
ajalta, jolloin ulkomaisia poimijoita oli Suomessa vielä varsin vähän.
Uusi laskelma on Saastamoisen mukaan kuitenkin mahdollista tehdä
vasta nyt, kun kokonaissadoista ja niiden vaihteluista on saatu uutta
tietoa. Itä-Suomen yliopiston ja Metsäntutkimuslaitoksen tuore tutkimus
tuo ensimmäisen kerran systemaattista tietoa mustikan ja puolukan
satojen vaihtelusta Suomessa ja sen eri osissa. Avotuntureiden sadot
eivät ole laskelmissa mukana.
Laskelmien mukaan mustikan
kokonaissato vuosina 1997 – 2008 on vaihdellut 92 ja 312 miljoonan kilon
välillä. Puolukan sadot vaihtelivat 129 ja 386 miljoonan kilon välillä.
Tutkijoiden
mukaan mallien ja havaintoihin perustuvien satotietojen yhdistäminen
tarjoaa toistaiseksi parhaan mahdollisuuden laskea luonnonvaraisten
marjojen ja sienten kokonaissatoja valtakunnallisesti ja alueellisesti.
Etenkin ilmaston muuttuessa tarvitaan myös uutta valtakunnallista
maastossa mitattua tietoa.
Metsäntutkimuslaitos arvioi, että tänä
vuonna mustikan sato nousee hyväksi, puolukan keskinkertaiseksi ja
suomuuraimen sato jää heikoksi. Vuosi 2011 on nimetty kansainväliseksi
metsien vuodeksi.
3.8.2011 Ruokatiedon uutiset