| Suomalaiset kattavat tänäkin vuonna joulupöydän perinteitä
kunnioittaen. Yli seitsemään kymmenestä taloudesta aiotaan hankkia
kinkku. Suomalaisen kinkun suosio on kasvussa ja tänä vuonna 94
prosenttia kinkun hankkivista talouksista ilmoittaa ostavansa
suomalaisen kinkun. Kasvua edellisvuoteen on kaksi prosenttiyksikköä.
Tämä selviää tuoreesta Finfood Lihatiedotuksenteettämästä tutkimuksesta, johon osallistui 1 290 yli 15-vuotiasta suomalaista. Tutkimuksen toteutti Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. Osaan talouksista hankitaan suomalaisen kinkun ohella ulkomainen kinkku. Yksi prosentti talouksista ilmoittaa ostavansa suomalaisen ja ulkomaisen kinkun ja viisi prosenttia pelkästään ulkomaisen kinkun. Vaikka kinkku onkin joulupöydän päätähti, kalkkunalla on myös kannattajansa. Viiteen prosenttiin talouksista aiotaan hankkia pelkästään kalkkuna ja seitsemään prosenttiin kalkkuna ja kinkku. Pienten kinkkujen suosio jatkui v. 2007 Viime vuonna Suomessa syötiin yhteensä 7,2 miljoonaa kiloa kinkkua, mikä on reilu kilo jokaista suomalaista kohden. Kulutus kasvoi noin 13 prosenttia vuoteen 2006 verrattuna. Tuonnin osuus väheni ja sen osuus oli 5,4 prosenttia kokonaiskulutuksesta. Kinkkuja tuotiin eniten Tanskasta ja Saksasta. Valtaosaan talouksista kinkku ostettiin pakastettuna tai tuoresuolattuna ja paistettiin kotona. Pienet kinkut kasvattivat suosiotaan ja niiden osuus oli jo lähes puolet kokonaiskulutuksesta. Perinteisten isojen kinkkujen kulutus sen sijaan väheni edelleen ja oli noin viidennes koko määrästä. Kalkkunaa syötiin noin 588 000 kiloa, josta tuonnin osuus oli vajaa neljä prosenttia. Kalkkunaa syötiin eniten fileinä ja rullina. Joulukinkkujen kulutus kiloina vuosina 2005 - 2007
Lähde: Liha-alan yritykset ja tullitilastot Erilaisten kinkkujen jakautuminen prosentteina vuosina 2005 - 2007
Lähde: Liha-alan yritykset ja tullitilastot |