Helsingin Kalasatamaan avautuu Hyvän ruuan keskus jo ensi vuonna

Helsingin kaupunki rakentaa Kalasatamassa sijaitsevan perinteikkään Tukkutorin alueelle Hyvän ruuan keskusta. Siitä on tarkoitus luoda kaupunkilaisia ja turisteja palveleva, ruokaan keskittynyt elämyskokonaisuus sekä näyteikkuna suomalaiseen ruokaosaamiseen. Keskuksen ensimmäinen vaihe on suunniteltu avattavaksi vuonna 2012, jolloin Helsinki on maailman designpääkaupunki.

Hyvän ruuan keskukseen on näillä näkymin tulossa ainakin ravintoloita, ruokaan liittyvää opetusta ja tapahtumia sekä torialue. Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra rahoittaa hanketta.

Potkua tori- ja hallikauppaan

Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen totesi kauppahalli- ja torikauppiaille tammikuussa järjestetyssä tilaisuudessa, ettei kaupungilla ole koskaan ennen ollut näin hyviä lähtökohtia kehittää tori- ja hallikauppaa. Hyvän ruuan keskus on osa Pajusen tukemaa kaupungin ruokakulttuuristrategiaa, jonka tavoitteena on luoda Helsingistä suomalaisen ruokakulttuurin edelläkävijä ja eurooppalainen ruokakaupunki.

Osa Tukkutorin vanhoista, punatiilisistä tehdasrakennuksista on tarkoitus muuttaa kaupallisiksi ruokamyymälöiksi sekä tilapäisiksi ja pysyviksi ravintoloiksi, ja osa tiloista osaamiskeskukseksi, johon on kaavailtu informaatio-, näyttely- ja opetustiloja sekä areenaa ruokaisalle kansalaistoiminnalle.

Esikuvia löytyy esimerkiksi Lontoosta, Madridista ja New Yorkista. Parhaillaan Kalasatamassa pidetään kokeellisesti suomalaista muotoilua ja ruokaa yhdistävää tilapäisravintolaa. Viime kesänä alueella viheriöi kaupunkiviljelypalsta ja yhteisöllinen ulkokeittiö.

Keskuksen konseptia ja rahoitusmallia muovataan parhaillaan runsaan sidosryhmäjoukon kesken.

Kuluttajat ruoka-ammattilaisten rinnalle

Tukkutori palvelee tällä hetkellä pääasiassa ruoka-alan ammattilaisia. Siellä sijaitsee lihatukkuhalli, pakastamo, vihertukkuhalli ja vihannestukkutori sekä muutamia tehtaanmyymälöitä. Hallinnollisesti Tukkutori on toimitusjohtaja Timo Taulavuoren johtama virasto, joka vastaa vuoden vaihteesta alkaen myös tilojen vuokraamisesta tukku- kauppahalli- ja torikauppiaille.

Kalasataman aluetta kehitetään parhaillaan voimakkaasti työpaikka- ja asuinalueena. Ympäristöön tulee asuntoja noin 20 000 hengelle ja tuhansia uusia työpaikkoja. Viereiseen Suvilahteen suunnitellaan tiloja niin kulttuurille kuin kauppakeskuksellekin.

 

[24.01.2011 Ruokatiedon uutiset]