| Päivittäistavaroiden tukkukauppaa ja maahantuontia harjoittava Heinon Tukku Oy on tehnyt aiesopimuksen kuopiolaisen Tukkupojat Oy:n osakekannan ostamisesta. Kaupan myötä Heinon Tukku Oy laajentaa toimintaansa Savoon, Kainuuseen ja Itä-Suomeen. - Nyt tehtävä kauppa on luontevaa seurausta Heinon Tukun päätökselle laajentua valtakunnalliseksi toimijaksi. Tukkupoikien vahva asema Kuopion ja muun Itä-Suomen alueella antaa Heinon Tukulle hyvän mahdollisuuden vastata alueelta tulleeseen kysyntään, sanoo Heinon Tukku Oy:n toimitusjohtaja Marja Hämäläinen. - Heinon Tukku on perinteikäs ja arvostettu toimija alallaan. Sillä on vahvat perheyrityksen arvot kuten Tukkupojillakin. Kaupan toteutuminen antaa molemmille erinomaiset mahdollisuudet kasvuun ja kehittymiseen yrittäjyyden jatkuessa, toteaa Tukkupojat Oy:n toimitusjohtaja Jari Korhonen. - Voimme todella sanoa olevamme täyden palvelun tukkuri, kun saamme uutena osana palvelutarjontaamme mahdollisuuden tarjota asiakkaillemme myös Heinon laajaa alkoholi- ja astiavalikoimaa, lisää Korhonen. Tukkupojat Oy jatkaa toimintaansa itsenäisenä tytäryhtiönä. Sen toimitusjohtajana toimii Jari Korhonen, josta kaupan myötä tulee yksi Heinon Tukku Oy:n osakkaista. Lisätietoja: Heinon Tukku Oy Toimitusjohtaja Marja Hämäläinen p. 020 717 0305, gsm 050 372 5070 Tukkupojat Oy Toimitusjohtaja Jari Korhonen p. 017 288 9933, gsm 050 543 8163 Heinon Tukku Oy harjoittaa päivittäistavaroiden tukkukauppaa ja maahantuontia. Yrityksellä on pikatukut Helsingissä ja Vantaalla sekä toimitustukut Espoossa, Turussa ja Tampereella. Oulun ja Pohjois-Suomen alueella toimitustukkukauppaa harjoittaa tytäryhtiö, Heinon Tukku Oulu Oy. Yhtiöt kuuluvat vuonna 1899 perustettuun TukkuHeino Oy perheyhtiöön, jonka tytäryhtiöitä ovat myös alkoholijuomien maahantuontia, markkinointia ja myyntiä harjoittava Heino Juomat Oy ja Heinon Toimistopalvelu Oy, jonka toimialaan kuuluu toimiston päivittäistavaroiden maahantuonti ja toimitusmyynti. Heinon Tukku Oy on yksi Tuko Logistics Oy:n omistajista. Tukkupojat Oy on vuonna 1987 perustettu perheyritys, jonka toiminta on alkanut vihannesten ja hedelmien tukkukaupasta. Nykyisin yritys palvelee alueensa asiakkaita täydellä päivittäistavarasortimentilla. Heinon Tukun tiedote 7.1.2009 |