Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen eli EFSA:n terveysväitetyöryhmän suomalainen asiantuntijajäsen pitää viraston antamia tieteellisen tarkkoja lausuntoja terveysväitehakemuksista tarpeellisina. - Suurta hämmennystä on kuitenkin herättänyt se, että valtaosa EFSA:n julkaisemista terveysväitemielipiteistä on negatiivisia, sanoo dosentti Marina Heinonen Helsingin yliopistosta.
EFSA:n terveysväitetyöryhmässä vaikuttavan Heinosen mukaan tähän on yksinkertaisesti syynä se, että sekä yksittäiset terveysväitehakemukset että jäsenvalitoista kerätyt terveysväitteiden "toivelistat" pohjautuvat usein puuteelliseen tietoon.
Heinonen kertoo, että monet terveysväitehakemukset kompastuvat siihen, ettei tuotteen aktiivisia ainesosia ole karakterisoitu. Avainasemassa ovat myös ihmisillä tehdyt tutkimukset.
- Valitettavan usein näytöksi tarjotaan tutkimuksia pelkällä ainesosalla, eri annosmäärillä tai täysin eri coctaileilla kuin markkinoille tarkoitetulla tuotteella, Heinonen kirjoittaa Ruokatiedon Puheenvuorossa.
Heinonen kuitenkin uskoo, että vastuulliset elintarvikealan toimijat noudattavat ravitsemus- ja terveysväiteasetuksen säädöksiä. Tämä merkitsee sitä, että ensi syksystä alkaen markkinoilla esiintyvät terveysväitteet ovat EFSA:n hyväksymiä.
Asiantuntija peräänkuuluttaa vastuuta myös julkisuuden henkilöiltä. - Ei pidä antaa persoonaansa sellaisen tuotteen mainoskäyttöön, jossa tuotteesta esitetty terveysväite ei ole saanut EFSA:n hyväksyntää, Heinonen vetoaa.
16.11.2009 Ruokatieto Uutispalvelu